Lähdimme toissa viikolla keskiyön tullessa kohti Vätsärin erämaata, lähelle Venäjän rajaa
viikoksi.Yöllä oli rauhallista ajaa, tosin tuo suuntahan on Lapissa muutenkin paljon rauhallisempaa kuin nuo iiiiiiiiihanat laskettelukeskukset, jotka sijaisevat tuolla länsipuolella Suomen lappia.
Tai onhan siellä Saariselkä, mutta kuuden aikaan aamulla siellä oli varsin rauhallista katsoa hienoa auringon nousua :)
Muutaman ja yhtä pysähdystä liian vähän jälkeen olimme Nellimin kylässä. Kolmen kulttuurinkylä eli suomalaisia,kolttia ja inarinsaamelaisia, 9 km päässä Venäjän rajalta.Kävimme paikallisessa kauppa/kahvilassa juomassa kahvit ja kuuntelemassa paikallisten ihmisten jutustelua. Mahtavia ihmisiä :)
Kessintielle päästyä, ylitimme kuuluisan Paatsjoen sillan.Paatsjokihan on osalta matkalta aikoinaan myyty Venäjälle ja toimii kolmen maan rajajokena,Venäjähän olisi halunnut ostaa koko joen ympärillä olevat maat, mutta suomalaiset halusivat säilyttää aluella asuville asukkaille helpomman kulun kotimaahansa, mm. hänelle,kannattaa katsoa video..viisas mies 
ja Paatsjoessa sijaitsevien voimalaitosten takia Inarinjärven pinta saattaa joskus vaihdella aika reippaasti, kun ne juoksutus sopimukset eivät aina pidä
Paatsjoki
Raja meni ihan tien vierestä...yhtään ei tehnyt mieli käydä laittomuuksia tekemässä...No,vähäsen ehkä...
.…Kessin aluehan on taas yksi Euroopan suurimmista mäntymetsäalueista. Pakkasta oli melkein -20astetta kun pääsimme auton jättöpaikalle..No, tuuli ei tuntunut kun olimme vielä metsän suojissa.Parkkipaikan kaivamisen jälkeen, pakattiin reki ja pulkka, joka oli turvallisuus syistä mukana.Kelkan rikkoontumisen takia olisimme siinä saanet vedettyä kuitenkin ne tarpeelliset tavarat mukanamme.
Poikien kanssa ahdaututtiin reen peräosaan.Hieman jänskätti kyyti, koska ei nähnyt eteenpäin, eikä osaisi varautua, jos tulisi joku ponppu ja eiväthän pojat koskaan ole olleet reenkyydissä tuommoista matkaa ja mistä hemmetistä minä pitäisin kiinni..Reunoja ei oikein ollut :) Ja uskallan väittää, että moni ei ois tuossa kyydissä ollu niin reippasti, kun nuo jäppiset lopen oli 
Parempi vähän enemmän vaatetta kuin liian vähän...Olo oli tosi tosi notkea, jalaka ei oikein noussu ketterästi kyytiin.Hyvä sinällään...ei se sitten mihinkään liikkunutkaan, kun kyytiin sen sain punnerrettua :)
Vätys: Jos ET ottas kuvaa...tunnen itseni tosi tyhymän näköseksi.
…matkaahan piti olla vain 35km..pitkin vuonoja,pitkin suokannaksia ja muutama pitkä pätkä Inarinjärveä. Noo…sain ylipuhuttua kuskin, että vauhti ei nousisi yli kolmenkympin..jotta pysyttäisiin kyydissä.Vähän meinas Veltto olla välillä liian utelias ja roikkua miten sattuu…Vättyläinen oli suloinen Se kaivautui peiton sisään ja otti tirsat. Painu se Velttokin sitten, kun päästiin Inarijärvelle peiton sisään…pakkanen, vauhti ja yli 9m/s tuullut tuuli varmaan edesauttoi asiaa ;)
Tyvijärvelle saavuttaessa käännyimme vuonon perällä metsätaipaleelle, josta matkaa olisi enää 5km…tai niin luulimme.Matka kuitenkin tyssäsi siihen…eipä ollut reittiä eteenpäin.Kukaan ei ollut kulkenutkaan sieltä kautti.Irroitettiin reki ja pulkka kelkasta ja Harri kävi kiertelemässä ja katsomassa olisiko joku ajanut reitin toisesta kohti.
Me jäätiin Velton ja Vätyksen kanssa hengaamaan niiden luokse… Ärrän ja Peen kaikuessa :D pitkin vuonoa, arvasin, että vettä oli paljon lumen ja jään välissä.Se oli se syy miksi ei kukaan ollutkaan ajanut ko. reittiä…Olihan matkallakin pari sulaa kohta, mutta ne pääsimme ohittamaan. Vaihtoehtoinahan meillä oli jättää reki siihen,ottaa mettäsukset ja pulkka, ja jatkaa hiihtämällä se viimeinen 5km tai pistää laavu pystyyn ja yöpyä siinä.Sen kuitenkin hylkäsimme, koska pakkasta alkoi olemaan jo reippaasti yli -20 astetta, ja pojille olisi voinut tulla liian kylmä.Mietimme myös sitä, että jos jatkaisimme matkaa eteenpäin ja tulisimme eri kohdasta, läheltä Surnunvuonoa Inarinjärvelle…Kello alkoi lähennellä viittä ja sääkin saattaa vaihtua ihan yhdessä hetkessä ihan miksi vaan, ja kun emme tienneet olisiko myös siellä järvitaipaleella vettä jäällä.Riskiä ei haluttu ottaa, tärkeimpänä pointtina oli pojat ja päätimme sitten kääntyä takaisin kohti Nellimiä ja yrittää seuraavana päivänä uudestaan.Ei muuta kuin reen repiminen umpihangesta ja kelekan keula kohti tulosuuntaa ja 30km päässä olevaa autoa.
Tavarat auton kyytiin ja jätettiin peräkärry,kelkka,reki ”hiellä ja tuskalla” kaivetulle parkkipaikalle, ettei se sattuisi menemään jollekki muulle ja mentiin kysymään josko paikallisessa Wilderness hotellissa olisi tilaa.Kaikki oltiin tervetulleita, ja varsinkin Vätys ja Veltto toivotettiin erityisesti…Eivät olleet ainoat corgit siellä, paitsi paikan oma corgi oli tällähetkellä Hälsingissä :) Pihalla oli kuitenkin supersuloisia huskyn pentuja..Jonnekki muualle jäi se Kelo sitten vielä kasvamaan...
Aamulla kympiltä liikkeelle auringonpaisteessa, sekä jumalattoman hyvän aamupalan jäläkeen ja olimme myös saaneet ”varmistuksen” siitä, että sieltä pisemmän kautta oli kuljettu enemmän.Nooh, 32km meni aurinkoa ottaessa.Sitten alkoi se extremeosuus…Kelkka pysähtyi kuin tervaan ja rekikin upposi pohjiaan myöten veteen…ei onneksi jään läpi…Ei muutakuin pojat syliin ja kovalle kelkkareitille patjan päälle istumaan ja itse polvia myöten siihen vesisohjoon kiskomaan ensin kelkka kovalle pinnalle,reki tyhjäksi ja ”palasiksi”…kerkes muuten aikasta hyvin imaista ja jämähtää siihen kiinni.Kirveen kanssa piti hakata jäätynyt sohjo irti reen pohjasta ja osa tavaroista piti jättää siihen reitin viereen.Päästiin lopen perille ja jäätiin poikien kanssa pistämään kämppään lämmöt…Harri lähti hakemaan loput tavarat…Eli lopulta 35km matkasta tulikin melkein 100km matka…Oli muuten komiasti jäässä housut polovesta alaspäin, ei ois voinu tehä hoviniiausta kuningattarelle, ei ees Elisapetille…
Jäällä olevan veden takia ei sitten koko viikon aikan ajeltu paljoa kelkalla muualla.Ehkä sitten seuraavalla kerralla, kun joku sai nyt kotoa luvan ostaa se erilainen kelekka...ei ittensä takia, mutta pojista oltiin oltu aika huolissaan, ja onhan se kotona se vielä tärkeämpi matkalainen oottamassa kasvamista.Vätys saa kuulemma kuitenkin muuttaa heti mukkaan...Sen verran kuulemma ihana oli yöllä herätä siihen kun joku ryömi makuupussin jalakopäähän umpisukkeluksiin lämmittämään varpaita :) ja ohan se muutenkin ihana,iloinen pieni londi.
Pilkillä käytiin kuitenkin..Sehän nyt oli itsestään selevää, että sinne piti päästä :)
Saalistakin saatiin :) Inarinjärven Harjukset oli aikasta kommeita, ja maistu hyvälle..
Iskukoukkujakin oltaisiin ehkä laitettu enemmän, jos ei eräs nimeltä mainitsematon pikku londi olis syönyt 400gr läpijäätyneitä silakoita...oli muuten sinä iltana aikasta tiheä "usvan" sekainen tunnelma mökkeröisessä.Silakoiden muuttuessa kaasumaiseen muotoon.Onneksi kohteena oli Harrin makuupussi ja sen muuttuminen kaasuilmapalloksi.Me Velton kanssa hengitettiin sisältä ulospäin aikasta pitkä tovi.
Käytiin hiihtämässä umpihangessa muutaman vaaran päällä.Onneksi ei ollut niitä hankikelejä.Oisin varmaan tappanut itteni niissä mäissä ja hiihtänyt viimeseen hengenvetoon asti.Sen verran komeat maisemat oli niiden vaarojen päältä, vaikka tuo osa lappia onkin ”matalampaa” kuin esim. Kilpisjärven ja Enontekiön seutu.Harmi, kun ei vaan päästy katsomaan Norjan ja Venäjän tuntureita...vaan meillä on aikaa :)
Valkkojärvenvaaran päällä Inarinjärvelle päin...
Aamupalat ja ruuat laitettiin ulkona ja joka aamu meillä oli paikallisia asukkaita vieraina,mullekkin keksittiin ihan oma homma olla lintulautana…
Lapintiaisen ruokahetki
Päivisin paistoi aurinko,parina päivänä tuuli oli tosi kova, ja näki sen kuinka uskomattoman nopeaa sää saattaa vaihtua,mikä pitääkin lapissa varsinkin muistaa.Luonto antaa paljon, mutta on hyvin arvaamaton ja jos sitä ei kunnioita tarpeeksi...voi se olla vaarallinen.
Auringonpaisteesta 5 minuutissa ilma muuttui...
…Pojilla oli tosi hauskaa
varsinkin Harria aamuisin kiusatessa, tai sitten ne teki sitä lämpimikseen.Aamulla kun mökissä oli lämpöä kutakuinkin +5- + 9 astetta…Vätyskin oppi ulkona, että ihan joka paikkaan ei kannata hyppiä…Lunta oli pikkasen enemmän kuin täällä huitsissa ja sukellus lumeen oli kuin olisi hypännyt untuvakasaan.Se tuli testattua...Varsinkin suksien kanssa varsin mielenkiintoista oli yrittää nousta ylös...En tiennykkään omistavani niin elastiset nilkat..
Saatiin nauttia hiljaisuudesta poissa turhasta kiireestä, tyhjentää ajatuksia katselemalla auringonlaskua, taivaalla kirkkaasti loistavia tähtiä,niitä oli miljoonia ja jokainen pysyi onneksi paikoillaan ja revontulien tanssia,nauraa pojille, jotka yritti napata Kuukkeleilta makupaloja,löytää se pilke silmäkulmaan takaisin :)
Auringonlasku Jievjâjàvràivààrààn päältä
Kotimatka meni sitten uusia retkueita suunnitellessa..ihmetellessä jalkaa ja toistakin, joissa oli viisi varvastakin…varsinainen sanoituksen helmi koko kappale…melkein kuin päivät poutaa ja sorsat soutaa.Nauraen, kun joku oli istunut Rukalla terasssilla olut tuoppi kädessä huokaisten "On se niin ihana olla luonnon keskellä" :D :D Niinno, jokainen tavallaan...
Jos asiat kulukee niin kuin ne nyt kulukee, niin lähdemme muutaman viikon päästä poies taas…Parempi mennä kuin olla.
ja toivottavasti ensi viikolla ei paista aurinko, ja sataa märkää lunta…pakkasen paukkuessa öisin.
Toivottavasti en koskaan menetä sitä tunnetta, joka tulee kun katson tätä kuvaa :) Minusta tässä on taikaa...
tuuli puhaltaen vaatii
odottaa
minulta jotain enemmän
niin yritän yhä
saavuttaa sen jonkin
ja vaikka epäilen
sen vievän loppuelämäni
silti tiedän
voin päästä perille.
Niin pysyttelen hiljaa :)
lisää kuvia täällä
d(^_^)b d(^_^)b d(^_^)b tai sitten jotain kuvia musiikin muodossa ....Whenever one door closes I hope one more opens or if it does not happen. I'm not the one who loses.
Kommentit