me luvataan olla jossain ensteks parhaita =D

 

 

Tämä viikko on menny minun kuumeillessa ja kärsien pääkivusta, ettei silleen olla kamalasti liikuttu ulkopuolella HuitsinNevadan kuningaskunnan. Corgipojilla on ollut sitten pihalla paljon touhua.Josta seurauksena on ainakin se, että me ei tänä(kään) vuonna voiteta pihakilpailu palkintoa.Tosin varmaan kohta saadaan vieraita Kiinasta ihan omaa tunnelia pitkin =D

 

Pojat kävi tuossa puolessa välissä viikkoa  kuvissa…Velton silmät on edelleen kauniit <3

 

Vätys sitten kuvattiin päästä nilkkoihin asti ja tuloksia ootellaan…hieno poika sekin on.

 

Mielestäni mahdollisimman monen kannattaisi kuvata koiransa…tulevaisuutta ajatellen ja myös siksi, että se on välittämistä rodusta ja hyvänä apuna kasvattajille, jotka jaksavat kaikista vastoinkäymisistä huolimatta rakentaa tulevaisuutta.Eihän se tae ole, että tuloksena on aina ns. priimaa.Jokainen rodusta välittävä kasvattaja tekee parhaansa ja juuri näillä terveystuloksilla me kaikki voimme auttaa heitä kasvattamaan parempaa tulevaisuutta…Suurin vastuuhan kuitenkin on sitten sen luovutusiän jälkeen meillä tulevilla pennun omistajilla…kuinka me kasvatamme pienen pennun saamistamme hyvistä lähtökohdista. Se, että aina ei ”tule sitä mitä tilaa”.ei ole todellakaan kasvattajan syy ja jokainen meistä omalla allekirjoituksella hyväksyy ostosopimusta tehdessään sen.Jos mennään siihen, että syytetään ja vaaditaan takaisin jotain ei toimi elävää olentoa hankittaessa…Vaikka laki niin rinnastaakin koiratkin esineiksi.Sillon on ehkä parempi ostaa legokoira ja vetää sitä perässään....saa sitten itse niistä palikoista rakentaa ihan mitä haluaa ja olla tyytyväinen!


 

JB on ihana edelleen <3 ja Vätyksen kanssa ylimmät ystävykset.Velttokin alakaa jo kestämään sen ajatuksen, että ei vieläkään tullut sitä tyttöä ;)

 

Ja Vätys yritti kovasti iskeä JB:lle tyttöystävää Akuutissa…Hoitajat nauro hengettöminä lattialla ja minä nojasin veet silimissä seinään.Vätys hoiperteli ”tuhannen päissään” kohti yhtä mustakarvasta kissaa.Sopersi jotain ja sammusi siihen eteen =D Ei natsannu iskuyritys tällä kertaa.

 

Minä vartioin Vätyksen unta..Niih.

 

Siis nämä on nuorten miesten juttuja...Ei tartte tulla kuunteleen!

 

Ei jaksa kuunnella ton kännicorgin juttuja..jatkan unia

 

Niin ja onhan meillä uusikin asukas tuolla pihalla, mutta sitä me ei taideta kovin hevillä, eikä humpallakaan ottaa mukaan tuonne metsäretkille.Vois olla että sitten pojat haettas huostaan ja hyvin pian…Puli ja Ukko jätettäs varmaan tänne opettaan minua lentämään..ohan nyt jo syksy ja muuttoaika.

 

Hyvää alakavaa viikkoa kaikille…Sinne,tänne,tuonne ja muuallekkin.

Toivottaa Huitsin kolomikko :)