Kerranki tuli ajoissa vaihdettua talavirenkaat autoon.Lähdettiin jo Perjantaina "korkeanpaikan" leirille.Kiitos Päiville majoituksesta.Saatiin nukkua vähän pisempään,kun ei tarttenut täältä HuitsinNevadasta asti lähteä kohti Kajaania.Lauantaiaamuna klo piippasi 3.30.Silmät sikkarassa kamat ja pojat autoon…mikä piti ensin kaivaa lumiröykkiön alta esiin.Keli oli erittäin mielenkiintoinen.Onneksi aamulla ei ollut liikennettä,joten saatiin rauhassa ajella välillä keskellä tietä ja välillä matkia Englantilaista liikennettä.Lunta tuli välillä niin paljon,että näkyvyys oli lähes nolla.Ajoissa kuitenkin päästiin perille :)

 

 

                           

Vättylän Pentu show

 

Vätys osallistui 5-7kk ikäisiin pentuihin.Kilpakumppanina oli Romi (Big Wood´s My Tribal) just 5kk.Koko erohan on pojilla huima,kun toinen on kuitenki jo 2kk vanhempi.Pojat saivat kumpikin KP:n Vätyksen ollessa luokkavoittaja.Paras uros pentukehässä Vätyksellä oli vasta 7-9kk ikäisten uroksista tullut Ketränoron urospentunen, joka oli myös saanut KP:n.Vätys oli sitten urospentujen paras ja jatkoi kisaa.

 

Tytöissä kisasivat sisko Katti ja Romin sisko Rinja(BW My Trilogy )koko ero oli siellä myös huima.Sisko Katti voitti myös sitten paras narttupentu kehän,jossa oli vastassa kaksi isommista pennuista tullutta Ketränoron pentua.Jälleen sisarukset Katti ja Vätys olivat vastakkain :) Katti tyttönen oli ROP ja Vätys miesten miehenä otti vastaan sen poikien värisen VSP ruususen.Sisko jatkoi vielä hienoa kulkuaan ryhmäkehässä ollen RYP4.

 

Vätyksen arvostelu:

 

Tuomarina Juha Kares


Mielyttyvä luonteinen,maskuliininen reipas uros.Lupaava pää.oikea kallo,sopiva kaula,seisoo edestä hieman holtittomasti :) ikään riittävä rintakehä ja luusto,seistessä kaunis kuva (vai tarkoittiko se Julia sinua :-D Miten se nyt sovittiin ;) ) sopusuhteiset kulmaukset takaosassa,sujuvat liikkeet,hyvä väri ja turkki.Lupaava Pentu <3

 

KIITOKSIA Julialle Vätyksen esittämisestä

 

Katti,Vätys,Romi ja Rinja kävivät vielä pyörähtämässä kasvattajaluokassa ollen hienosti BIS4 ryhmä.Sivusta seurattuna mahtoivat olla iältään nuorimmat ja ainoat jotka olivat eri pentueista.Hienosti kakarat olivat yhtenä ryhmänä…tiiä sitten mitä tulevaisuus tuo eteen :)

 

 

                    Veltto aloitti sitten Agiliito uransa :)

 

Samaan aikaan oli Kajaanissa myös agiliitokisat.Jossu tuossa ehotti,josko Veltto tulisi samalla kyydillä sinne.Samahan se olisi joskus se kisaaminen aloittaa.Montaa kertaahan Veltto ja Jossu eivät ole yhessä esteitä suorittaneet…Mutta eiks se oo niin,että jos on KAKSI huippua :-D niin mitä sitä turhaan yhessä treenaa.

 

Minua itseä oikeesti jännitti enemmän tuo Velton kisa-aloitus.:-D :-D Kuin silloin nuorena,viksuna muttei koskaan vilmaattisena kun olen joutunut itse edustamaan eräässä lajissa Suomea.

 

 

Ensimmäisenä Jossulla ja Veltolla oli edessä agirata Tuomo Pajarin suunnittelema.Hienosti Jossu osasi ottaa Veltot haltuun ennen pujottelua…Koska ei sitä vielä kauheasti ole tullut silleen harjoiteltua..Toki me kotona ollaan sitä vedetty,ja kartturin kanssa ovat sitä Tupoksessa jauhaneet.Kyllä se jouhevammin menee kuin silloin alussa.Ei siinä radalla silleen ollut vissiin mitään pahaa hankaluutta eteenpäin menossa. En tiiä tuliko juoksijoille yhessä sama ajatus mieleen kuin mullaki,ja minä sen vielä tyhymä sanoin ääneen,että "hemmetti,nehän tekkeen nollaradan"..toiseks viimeinen aita sitten tipahti.Hienosti se siltihi meni…varsinkin kun puolet kilpakumppaneista sai hyllyn.Ja vissiin ainoastaan kaksi ykkösluokan koiraa aloitti kilpailu-uransa.Muut olivat jo tainneet aloittaa tuon liitouransa aiemmin. Tulos oli 5.00 ja sijoitus kolmas :)

 

Seuraavana oli sitten hyppyrata saman tuomarin suunnittelema.Tässäkin radassa taas puolet kilpakumppaneista tuli hylätyksi.Mulle pistettiin näkymätön jesse-teippi teippaus suun eteen,etten ennakoi taas tulosta.On nuo kaverit taikauskosia :-D  .Hienosti Jossu osasi Veltot vetää läpi radan ja tuloksena oli nolla, sijoitus jälleen kolmas :) Kummassakin kisassa Veltto alitti ihanneajat,vaikka onkin niiiiiiiiiiin hidas :)

 

Jos ajattelee Velton harjoittelumäärää ja Jossun sekä nykyisen kartturin harjoittelumäärää Velton kanssa niin ei niitä ole kuin vajaa 15krt…niin ei toi poika ihan huono ole <3 Kyllä kai joku mahtaa treenata usiamman vuoden ja kisata monia kisoja,ennen kuin yhteisytö natsaa.Tosin minä en näistä ymmärrä mitään,mutta sinälläänhän me ollaan Velton kanssa jo voitettu hemmetin paljon tähän mennessä,eikä meillä silleen "kilpailullisesti" ole mitään tavoitetta tässä liidossa.

Jotku teistä rakkaista ystävistä sen tietää mitä tarkoitan,enkä sitä sen enempää rupea selittämään.Koska ei sitä taida kovin moni ymmärtää ja tuskin on tarpeenkaan :-D

 

Minä en voi muutakuin Kiittää Jossua,että annoit minulle yhen mieleenpainuvimmista hetkistä…Koska kyllä tuo jäppinen on niin ihana,että varmaan kovin hevillä ei tuu samanmoista minulla olemaan.

Vätyksen tulon jälkeen Velton kiltteys on vaan korostunut :) Kuinka se antaa Vätyksen  roikkua kimpussaan sanomatta sanakaan.Välillä nimittäin Vätys ottaa tosi kovasti kiinni.Jos sattuu käymään kipeää,niin päälle ei olla yhtään kertaa rynnätty.Pieni vingahdus Veltolta on kuulunut,minkä jälkeen pikkumies saa mahottoman "hullun lehmän kohtauksen" ja juoksee ympäriinsä anteeksi pyydellen <3 


Ne jotka oikeesti tuntevat Veltot,tietävät mitä tarkoitan :) Vätyn ihanuutta siis mitenkään väheksymättä. Pojat on niin erilaisia,vaikka samoja geenejä omistavat…mutta ehkäpä siihen tässä joku kertaa päästään kuvien ja kirjoituksen kanssa.

 

Minä en voi muutakuin hymyillä täällä HuitsinNevadassa :)

 

Kiitos kaverit että olette olemassa <3

 

Peeässää: Eiköhän se kartturi hanki sen lisenssin sitten vuoden alussa…ainakin on nyt jotahi tavoitetta heidän yhteiselle liitouralle…ja vaikkei mitään tulis niin Velton ja minun tavoite on täyttynyt jo moninkertaisesti ;)

 

ja pienempi peeässä :)  Ihan oikeesti siellä jossakin….sitä tulee yleensä ikävä jos ei kuule mitään :) 

                                                  :)